snapshot_4b8c91b2_abf640e9.jpg

Parin kuukauden päästä Jaden masu alkoi paisua kovaa vauhtia. Nyt olisi sitten tulossa viimeinen lapsi, josta tulee kuopus. Enempää pari ei haluaisi lapsia, koska rahatkin on lopussa, niin ei olisi varaa elättää viittä henkeä enempää.

snapshot_4b8c91b2_6bf64275.jpg

Talouteen ostettiin uusi jääkaappi, koska entinen oli aika rämä ja rikki. Hieno on ja paljon ympäristöystävällisempi valinta. Corbin päätti testata sitä ja tehdä räiskäleitä.

snapshot_4b8c91b2_cbf65f1d.jpg

Jaden syöminen alkoi taas lisääntyä ja hän söi vaikka pilaantunutta ruokaa, vaikka Corbin oli tekemässä herkullisia lettuja. Kunhan vain äiti saisi ruokamyrkytystä. Sehän tästä vielä puuttuisi.

snapshot_4b8c91b2_0bf65fde.jpg

Elliott löysi oman kutsumuksensa, musiikin. Hän kuunteli klassista musiikkia, koska se sopi balettiin. Ehkäpä pojasta tulisi balettitanssija isona. Elliott painui huoneeseensa aina, kun perheen keskinen härdelli alkoi, eli noin pari kertaa päivässä. Poika toivoi huoneeseensas oman balettitangon, mutta valitettavasti rahaa ei siihen ollut.

snapshot_4b8c91b2_ebf660c2.jpg

Elliott alkoi tykkäämään enemmän ja enemmän Crystalista, hänen pikkusiskostaan. Hän huolehti tytöstä aina, kun vanhemmat ei siihen kyenneet. Sisarukset rakastivat kyllä toisiaan todella paljon, vaikka ei se aina siltä näyttänyt. Kohtahan he saavat uuden sisaruksen, mistä Elliott oli aivan innoissaan. Hän halusi pikkuveljen. Crystal ei ihan vielä tajunnut asiaa.

snapshot_4b8c91b2_0bf661de.jpg

Corbin: Hei pikkuinen. Täällä isi ja äiti odottaa sinua.

Jaden raskaus oli jo viidennellä kuulla, vaikka hänen mahansa oli suht pieni. Niinkuin Crystalin raskaus, mutta vähän helpompi. Aika kuluu nopeasti. Kohtahan raskaus on jo lopuillaan.

snapshot_4b8c91b2_8bf662db.jpg

Corbin leikitti Crystalia ja yritti saada tytön ymmärtämään, että hän saisi pian siskon tai veljen. Neiti vain tuijotteli silmät kirkkaina hymyillen ja näytti, että hän olisi ymmärtänyt, koska hän vielä kikatteli perään.

snapshot_4b8c91b2_ebf663d0.jpg

Jaden raskuasajan vaikeudet alkoivat helpottaa, joten hän alkoi taas siivoamaan taloa.Jade sai siitä mielihyvää ja hänelle tuli ne ajat mieleen, milloin ei ollut lapsia, eikä miestä. Jade rakasti elämäänsä. Hän ei kymmenen vuotta sitten olisi uskonut, että elämä voi kääntyä näinkin hyvään tilanteeseen.

snapshot_4b8c91b2_0bf666c1.jpg

Jade otti vähän rauhallisemmin maalaamalla taideteoksia eteisessä. Hänen taitonsa olivat vielä ruosteessa, mutta se ei häntä haitannut. Vauvakin kasvoi kovaa vauhtia mahassa ja sen näkikin jo myös ulkopuolelta. Olihan jo raskauskuukausi seitsemän ja puoli.

snapshot_4b8c91b2_abf6714f.jpg

Ulkona oli lämmín kesäsää ja Jade päätti mennä aurinkoon kitkemään ruohoja ja pensaita, että pihasta tulisi nätimpi. Vaikka vauva potki mahassa kunnolla, niin se ei haitannut naisen elämää. Kohtahan syntyisi viimeinen lapsi perheeseen.

snapshot_4b8c91b2_cbf67327.jpg

Elliott alkoi pärjätä koulussa, sillä todistus nousi ysiin. Ei ihan kymppiä, mutta hyvin menee silti pojalla.

snapshot_4b8c91b2_8bf67301.jpg

Corbin ja Jade olivat valmiita jakamaan rakkauden kolmannen lapsen kanssa. Olisi enää pari kuukautta, kun vauva syntyisi. Pari alkoi miettimään nimeä pienelle, mutta eivät jakaneet ehdotuksia muille. Se paljastettaisiin syntymän jälkeen,

snapshot_4b8c91b2_0bf678c4.jpg

Muutaman synttärikakun jälkeen Crystal oli venähtänyt pituutta roimasti ja puhe onnistui kunnolla. 

snapshot_4b8c91b2_abf6794e.jpg

Tosi nätti tyttö Crystalista kasvoi. Hyvin paljon Elliotin näköä ja kyllä huomaisi sisaruksiksi ja  mielestäni tämän suvun toinen sukupolvi on perojäainesta. Saa nähdä kuka saa jatkaa sukua muutamien vuosien jälkeen.

snapshot_4b8c91b2_cbf67c28.jpg

Crystalille saatiin rakennettua pieni, mutta sievä huone. Tyttö oli tosi kiitollinen huoneesta. Nyt hän saisi omaa rauhaa leikkiin ja läksyhin.

snapshot_4b8c91b2_ebf67ca1.jpg

Tämä on niin suloinen kuva! Isä ja poika. Vihdoinkin Elliott sai huomiota kokoajan työssäkäyvältä isältään, Corbinilta. Mies oli ottanut vapaapäivän, koska vauva syntyisi piakkoin. Laskettu aika olisi päivän päästä.

snapshot_4b8c91b2_4bf67dcb.jpg

Voi ei! Tiskikone hajosi, mutta onneksi Corbin sai sen korjattua, joten hyvästit tiskaamiselle. 

snapshot_4b8c91b2_8bf67e3b.jpg

Elliott: Äiti, koska se vauva syntyy?

Jade: Ihan näillä hetkillä.

Elliott odotti kovasti uutta sisarusta, koska hän saisi hoitaa tätä. Välillä poika jopa väitti, että isona hän perustaisi ison perheen. Hänen lapsirakkaus vain kasvoi vuosi vuodelta.

snapshot_4b8c91b2_cbf67e49.jpg

Jadella alkoi synnytyskivut, joten Corbin yritti helpottaa naisen kipuja hieronnalla, mikä vähän auttoikin. Nyt alkoi vain vaikein osuus, ponnistus. Jade tiesi kuinka se sattuisi edellisten lapsien myötä. Onneksi se olisi pian ohi ja hän saisi uuden perheenjäsenen syliin.

snapshot_4b8c91b2_cbf67f6a.jpg

Synnyttäessä Jade löi päänsä pahasti seinään, mutta ei onneksi käynyt pahasti ja Jade sai synnytettyä terveen poikavauvan maailmaan. Kaikki tulivat heti ihastelemaan vauvaa ja kaikki tunsivat olonsa onnelliseksi.

snapshot_4b8c91b2_abf67feb.jpg

Pioikavauva sai nimen Dustin, joka eroaa sisasruksiin sillä tavalla, että tämä poju peri vaaleat kutrit isältänsä. Todella söpö lapsonen tämäkin. Odotan innolla tämän pojan kasvua.

snapshot_4b8c91b2_cbf699d7.jpg

Elliott: Jee, pikkuveli!

Crystal: Moi, Dustin-veli!

Dustinin sisko ja veli olivat tosi innoissaan ja vauvan kimpussa koko päivän, mutta onneksi koko lapsikatras väsyi ja menivät nukkumaan, että jaksaisivat herätä kouluun.

snapshot_4b8c91b2_cbf69ab0.jpg

Crystalin ensimmäinen koulupäivä, jonne hän meni hymy huulilla. Toivottavasti luvassa ja kavereita ja mukavia opettajia.

snapshot_4b8c91b2_abf74fcf.jpg

Corbin: Dustin pieni pesusieni.

Viimeisen toisen sukupolven lapsi syntyi ja koko talous oli ihan innoissaan pikku Dustinista. Vielä jatkuu vaippa rumba, mutta vain muutama vuosi. Jospa tästä vauvasta kasvaisi nopeasti oppivainen, niin Corbin ja Jade saisivat hieman enemmän yhteistä aikaa.

snapshot_4b8c91b2_abf76492.jpg

Jade mieteski vavoista, että pitäisikön sittenkin hankkia vielä yksi lapsi. Hänen mielipiteensä kuitenkin muuttui, kun sai kalliin laskun. Ehkä näin on parempi. Mies ja kolme ihanaa lasta.

snapshot_4b8c91b2_abf7654e.jpg

Pikku-Dustin sai tosi paljon huomiota, sillä hänhän on perheen nuorin. Jade rakasti pojan naurua ja pehmeää ihoa. Kunhan lapset pärjäävät elämässä, niin kaikki on hyvin. Jade oli siitä varma.

snapshot_4b8c91b2_8bf7667b.jpg

Elliott ahkeroi koulussa ja vihdoin hän sai kympin todistuksen. Heinoa! Hyvin tehty Elliott. Kunhan hänen isänsä ja äitinsä kuulevat tästä. Hyvää pohjaa uralle, minkä hän aloittaa aikuisena. Ulkona satoi lunta ja lapset olivat innoissaan siitä, että he pääsisivät temmeltämään lumessa. Toki pari lumiukkoakin pitäisi  tehdä.

snapshot_4b8c91b2_abf76735.jpg

Crystal auttoi kodin siivoamisessa ja hän kyllä ahkeroikin paljon- Hänelle luvattiin rahaa, jotta tyttö saisi tienattua mammonaa uuteen leluun. Crystal sai muutaman viikon päästä tarpeeksi rahaa ja hän päätti ostaa lasten uunin.

snapshot_4b8c91b2_6bf76c8a.jpg

Crystal pääsi heti kokeilemaan uunia ja hän rakastui leluunsa kovasti. VIhdoinkin voisi herkutella itsetehdyillä muffinseilla.Tyttä mietti, että jospa hänestä tulisi isona leipuri tai kokki. Se jää nähtäväksi, Dustin oli jätetty Crystalin hoiviin hetkeksi ja kuten voitte nähdä, Dustin on kovalla lattialla. Corbin, Jade! Vauvan kehtoon.

snapshot_4b8c91b2_8bf776fb.jpg

Dustin oli aikas hankala tapaus, sillä hän oli aina itkemässä. Vauveli ei edes aina tiennyt, että miksi itki. Onneksi Jade sai aina tilanteen hallittua. Hän pelolla odotteli sitä aikaa, kun Dustin kasvaa taaperoksi ja sitä kautta teini angstiksi.

snapshot_4b8c91b2_abf777b0.jpg

Crystalin annettiin valvoa yhteentoista, jotta hän voisi halata isäänsä, joka pääsee töistä siihen aikaan. Elliott veti siitä herneen nenään, koska hän ei saanut myös valvoa. Jade sanoi pojalle, että Crystal saa valvoa, koska on syntynyt keskimmäiseksi. Siten hän ei saa päivisin yhtä paljon huomiota.

snapshot_4b8c91b2_abf777eb.jpg

Sisarukset harvoin tappelivat. He leikkivät yhdessä ja katsoivat telkkaria. He odottivat sitä, että Dustin kasvaisi, jotta he voisivat leikkiä pikkuveljensä kanssa. Muutama vuosi vielä.

snapshot_4b8c91b2_cbf77975.jpg

Crystal: Äiti ulkona sataa lunta! Kivaa!

Jade: Kohta pääsette tekemään kaikkea kivaa lumessa.

Naapurustossa alkoi satamaan lunta ja koko perhe oli innoissaan, koska kohta olisi joulu ja lapset saisivat lahjoja. Kaikki vanhempia lukuunottamatta uskoivat joulupukkiin,

snapshot_4b8c91b2_2bf77b8f.jpgsnapshot_4b8c91b2_4bf77ba3.jpg

Elliott ja Crystal olivat todella läheisiä ja halailivat, jopa pussasivat, usein toisiaan. Olen ylpeä heistä, koska tämä on ainoa perhe simsissäni, missä talouden lapset ovat hyvissä väleissä. Saa nähä onko Dustin yhtä menevä ja läheinen Elliotin ja Crystalin kanssa.

snapshot_4b8c91b2_2bf77c6c.jpg

Hei, lapset! Koulubussi tuli. Lopettakaa se tyynysota ja menkää koluun rehkimään. Kulutatte turhaa energiaa, mitä tarvitsette opiskelussa.

snapshot_4b8c91b2_ebf77caf.jpg

Dustinin synttärit lähestyvät. Poika täyttää pari vuotta, enkä malta odottaa tätä blondin pojun kasvua.

snapshot_4b8c91b2_8bf77dc0.jpg

Herra Haisunäätä kävi katsomassa Emersoinen pihaa, että löytyisikö sieltä ruokaa. Noh. Ei löytynyt ja tämä elukka  jatkoi matkaansa. Onneksi ei päästänyt hajuja tähän pihaan.

snapshot_4b8c91b2_cbf77e75.jpg

Voi että! Dustinin parivuotis syntymäpäiväkakku. Isä auttaa pojua puhaltamaan kynttilät. Paljon onnea, Dustin!

snapshot_4b8c91b2_4bf77fd2.jpg

Corbin katsoi kunnolla pientä poikaansa, joka koki juuri kunnon pituuskasvun. Dustin kyllä erottui lapsista eniten, koska hänellä on mantelin muotoisen silmät.

snapshot_4b8c91b2_6bf77ff4.jpg

Kuten näette. Sopii kyllä hyvin pikkuiselle ja vielä nuo vaaleati hiukset, ai että.. Sulosilmä Dustin.

Luonne: 2-7-10-10-7

snapshot_4b8c91b2_0bf780ed.jpg

Dustin pääsi heti kokeilemaan pottaa ja poika oli innoissaan siitä. Hän kyllä näyttäytyi erittäin uteliaalta tapaukselta. Luonne paljasti, että Dustin ei ainakaan oli siisti persoona, vaan aika sikolätti.

snapshot_4b8c91b2_0bf78147.jpg

Jade: Nyt nukkumaan. Päivä uusi huomenna.

Ulkona oli kylmä ja lumisateinen ilma ja koko talous meni nukkumaan. Lapset toivoivat, että aamulla pääsisi temmeltämään lumessa. Saa nähdä.

snapshot_4b8c91b2_cbf7827d.jpg

Eräs varhainen aamu Dustin teki ensiaskeleensa ja Jade oli erittäin ylpeä pienokaisestaan. Nyt vain odottelemaan ensimmäisiä sanoja. Kyllä tämä poika on lapsista nopeaoppisin.

snapshot_4b8c91b2_2bf78398.jpg

Dustin myös joi paljon maitoa, mutta mikäs siinä, jos lapsi on nälkäinen ja pysyy hiljaa. 

snapshot_4b8c91b2_ebf7861b.jpg

Corbin yrittit opettaa Dustinille lorun, mitä hän voisi lauleskella isompana. Samalla siinä tuli ensimmäinen sana ja kunnon lauseita.

snapshot_4b8c91b2_8bf7868e.jpg

Jadella oli vihdoin aikaa balettiin, joten hän otti kaiken irti siitä. Ajatukset rauhoittuivat ja nyt hän pystyi hieman unelmoimaankin. Lapset kasvavat niin nopeasti...

snapshot_4b8c91b2_2bf787cf.jpg

Hyvä Crystal! Kymppi tuli todistukseen. Nyt vain kertomaan Corbinille ja Jadelle siitä.

snapshot_4b8c91b2_cbf787ef.jpg

Elliott hyppi sängyllä, vaikka häntä oltiin kielletty siitä. Onneksi vanhemmat eivät ollut tietoisia tästä rötöksestä.

snapshot_4b8c91b2_4bf788f3.jpg

Elliotin aika puhaltaa kynttilät. Mitäköhän poika toivoi? Sitä ei tiedetä. 

snapshot_4b8c91b2_6bf78985.jpg

Elliotista kasvoi oikein komea nuorukaine ja varmasti naiset hyörii tämän ympärillä Toivottavasti  ei tule pahaa murrosikää. Säälin Corbinia ja Jadea jos näin on. Tavoitteeksi arpoutui suosiotavoite ja mieltymyksinä toimii logiikka ja ruuanlaitto, inhokkina karsima.

snapshot_4b8c91b2_abf91989.jpg

Tällaiseen suloiseen kuvaan päätämme Emersonien viidennen osan.